
Valtakunnallisen
pienpetokampanjan ensimmäinen vuosi päättyy pyynnissä kunnostautuneiden metsästäjien
palkitsemiseen. Arvontoihin voi osallistua metsästäjä, joka on vuoden 2001
aikana pyydystänyt ainakin kahdeksan pienpetoa. Saaliissa on oltava vähintään
kahta eläinlajia ja yhden saaliseläimen tulee olla minkki tai supikoira.
Muut hyväksyttävät lajit ovat kettu ja näätä.
Riistanhoitoyhdistyksissä
ilmoittautuneet osallistuvat Lapin
riistanhoitopiirin arvontaan, jossa on palkintona mm.
kuusi asetta: kaksi pienoiskivääriä, kaksi kivääriä ja kaksi
haulikkoa.
Valtakunnan
tasolla onnekkain saa käyttöönsä maastoauton vuodeksi. Lisäksi arvotaan mm.
metsästysasusteita ja muita tavarapalkintoja.
Pienpetokampanjan
arvontoihin osallistutaan toimittamalla ilmoittautumislomake
riistanhoitoyhdistykseen viimeistään
11. tammikuuta. Lomake löytyy viime
vuoden Metsästäjälehdistä.
Urpo
on laittanut eräpalstalle tiedotteen arvonnasta ja siihen ilmoittautumisesta
Pohjolan Sanomiin ja Lapin Kansaan .
Yhdistyksellä
on myös oma kilpailu, jonka kilpailulipuke on liitteenä.
Terveisin